keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

We have the stage!


Kyllä, nyt nettiin on vuotanut ensimmäinen kuva valmiista viisulavasta ja kaiken lisäksi videopätkä testiharjoituksista! Lava on hieno, kaunis, mahtipontinen, sen tunnistaa suunnittelija- Claus Zierin tekeleeksi. Claushan suunnittelee aina Tanskan omien karsintojen lavan ja lähes aina ne ovat erittäin hienoja, kyseessä siis taitava suunnittelija.

Marraskuussa postasin ennakkomietteitä viisujen järjestelyistä. Osa jutuista kuitenkin oli ihan väärin, joten korjaanpa tässä pari virhettä.
Viisuhallihan koostuu ikään kuin kahdesta hallista, joista toinen on pienempi. Aluksi luulin, että itse viisut ovat isommassa hallissa, mutta ehei! Hallien välinen seinä on purettu ja hallit yhdistetty yhdeksi isoksi viisuhalliksi. Tietnkin, olisi tämä pitänyt tajuta. Tällä lailla saadaan hallien (lähes) koko kapasiteetti käytettyä mahdollisimman ison salin aikaansaamiseksi.
Siis tähän tyyliin. Suuremmasta hallista jäävä kaistale toimii areenan aulana.
Toinen virhe oli yksinkertaisesti se, että sanoin greenroomin sijitsevan pienessä hallissa, mutta siinähän siis tosiaan on puolet koko areenasta. Greenroom sijaitsee Bakun viisujen tyyliin salissa yhdessä lavan ja yleisön kanssa.

DR päätti tuoda LED-screenit takaisin. Viime vuonna LEDien sijaan oli projektioseinä. Lavan kantavan elementtinä toimiikin nimenomaan kaksi LED-screeniä. Pienempi sijaitsee aivan esiintymistilan taustalla ja sen tehtävä on paitsi korostaa esiintymistilan timanttimuotoa, myös tuoda lavaan intiimimpää tunnelmaa esityksestä riippuen. Suurempi ja oikeastaan miltei koko salin takaseinän mittäinen screeni on pienemmänkin takana. Tällä tavalla lavasta saadaan illuusioiden voimin pienempi ja intiimimpi tai suurempi ja avarampi. Ja tietenkin screenejä voidaan käyttää samaan aikaankin, se se vasta hienon näköistä varrmasti onkin! Lavassa on lisäksi vielä kaksi viistoon menevää catwalkia ja myöskin perinteinen lattiaruutu tekee paluun.
Siinä se kaunokainen on!

Sitten vielä video testiharkoista.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Tilannekatsaus

Enään kuukausi ensimmäiseen semifinaaliin!! En malta odottaa viisuviikoja, ja Köpiksen matkakuumekin sen kun nousee. Viime kuussa tosiaan viimeisetkin valitsivat edustajansa ja biisinsä, joten laitampa tästä viisupuntarinikin(= kaikki vuoden viisubiisit paremmuusjärjestyksessä) tänne!  

#5 TÄHTEÄ
1. ISO-BRITANNIA: Molly – Children of the universe
2. SVEITSI: Sebalter – Hunter of stars
3. MAKEDONIA: Tijana Dapčević – To the sky
4. RANSKA: Twin Twin – Moustache
5. TANSKA: Basim – Cliché love song
6. ISRAEL: Mei Finegold – Same heart
7. UNKARI: András Kállay-Saunders – Running
8. SUOMI: Softengine – Something better
9. VIRO: Tanja – Amazing
10. RUOTSI: Sanna Nielsen – Undo
11. NORJA: Carl Espen – Silent storm
12. ARMENIA: Aram Mp3 – Not alone
13. ALANKOMAAT: The Common Linnets – Calm after the storm

#4 TÄHTEÄ
14. ITALIA: Emma – La mia città
15. MONTENEGRO: Sergej Ćetković – Moj svijet
16. SLOVENIA: Tinkara Kovač – Round and round
17. ISLANTI: Pollapönk – No prejudice
18. PUOLA: Donatan & Cleo – My Słowianie
19. PORTUGALI: Suzy – Quero ser tua
20. LIETTUA: Vilija Matačiūnaitė – Attention
21. IRLANTI: Can-linn feat. Kasey Smith – Heartbeat

#3 TÄHTEÄ
22. VENÄJÄ: The Tolmachevy Sisters – Shine
23. UKRAINA: Maria Yaremchuk – Tick-tock
24. KREIKKA: Freaky Fortune feat. Riskykidd – Rise up
25. MALTA: Firelight – Coming home
26. ROMANIA: Paula & Ovi – Miracle
27. LATVIA: Aarzemnieki – Cake to bake
28. MOLDOVA: Cristina Scarlat – Wild soul
29. AZERBAIDŽAN: Dilara Kazimova – Start a fire
30. ITÄVALTA: Conchita Wurst – Rise like a phoenix

#2 TÄHTEÄ
31. ALBANIA: Hersi Matmuja – One night's anger
32. SAKSA: Elaiza – Is it right
33. SAN MARINO: Valentina Monetta – Maybe

#1 TÄHTI
34. VALKO-VENÄJÄ: TEO – Cheesecake
35. GEORGIA: The Shin & Mariko – Three minutes to earth
36. BELGIA: Axel Hirsoux – Mother
37. ESPANJA: Ruth Lorenzo – Dancing in the rain


Tänä vuonna on kyllä outo, uniikki taso. Aluksi kun olin kaikki kuullut, ajattelin, että tänä vuonna tulee ennätysvähän 5 tähden biisejä, mutta kappas kun kävikin päinvastoin. Taso on erikoisuudestaan huolimatta jopa erittäin hyvä!

Yksi suurimmista viisuintohimoistani on ehdottomasti lava. Ensimmäiset kuvat on julkistettu ja lupaavalta näyttää. En voi lopullista tuomiota vielä antaa, sillä kuvat olivat jokseenkin huonolaatuisia. Lavahan alkaa olla jo valmis viisuhallissa. Siellä ovat jo katsomotkin paikallaan. Ensi viikolla kuulemma aikovat aloittaa ensimmäiset tekniset harjoitukset. Viralliset harjoitukset alkavat 28. päivä kuluvaa kuukautta. Hyvältä vaikuttaa, viisuisat viikot ovat valmiita alkamaan!