keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Building Bridges-logo julki!

Eilen iltapäivällä Itävallan yleisradio ORF julkisti verrattaen erittäin aikaisin tulevien viisujen visuaalisen ilmeen. Se pohjautuu kisojen syyskuussa julkistettuun sloganiin "Building Bridges". Logo on ikään kuin pienistä valopalloista muodostuva aaltoliikkeinen silta, jonka keskellä on sellainen vähän voimakkaampi ympyröinnillä vahvistettu kohta. Malmö 2013 tyyliin Eurovision-teksti on sijoitettu alas ja slogan ylös.

Omasta mielestäni logo on varmaan tyylikkäin ja hienoin koskaan! Okei, se ehkä on vähän kuin sekoitus vuosien 2010 ja 2011 viisulogoja + 2010 junnuviisulugoa, mutta on niin onnistunut visuaalisuudeltaan ettei se minua ainakaan häiritse yhtään. Moni on myös maininnut sen muistuttavan Pepsin logoa, ja pitäähän sekin ehkä osittain paikkaansa. Enkä itse edes huomannut tuota yhdennäköisyyttä ennen kuin minulle erikseen siitä mainittiin.
Kaikesta huolimatta olen ihan myyty! Vaikkei vuosikaan ole vielä vaihtnut niin voi jo todeta, että Euroviisut 2015 ovat logon ja sloganin osalta parhaat koskaan, toivottavasti Conchitan voitto oli sittenkin täysin ansaittu ;). Odotukset ORF:ää kohtaan ovat siis korkealla.
Vuoden 2015 Eurovision laulukilpailun logo
Sitten vielä sellaista, että tänä vuonna ollaan jo niin aikaisessa, että ensimmäiset viisubiisit ovat jo kuunneltavissa. Ne tulevat Maltalta ja Makedoniasta. En lähde vielä puntaroimaan, mutta molemmat biisit ovat varsin kelvokkaita rallatuksia! Laitan ne myös tähän postaukseen.


1 kommentti:

  1. Tuo on kyllä ehkä yksi upeimmista logosta ikinä! Tykkään. Näyttää varmasti todella hyvältä kaikissa oheistuotteissa.

    VastaaPoista