keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Building Bridges-logo julki!

Eilen iltapäivällä Itävallan yleisradio ORF julkisti verrattaen erittäin aikaisin tulevien viisujen visuaalisen ilmeen. Se pohjautuu kisojen syyskuussa julkistettuun sloganiin "Building Bridges". Logo on ikään kuin pienistä valopalloista muodostuva aaltoliikkeinen silta, jonka keskellä on sellainen vähän voimakkaampi ympyröinnillä vahvistettu kohta. Malmö 2013 tyyliin Eurovision-teksti on sijoitettu alas ja slogan ylös.

Omasta mielestäni logo on varmaan tyylikkäin ja hienoin koskaan! Okei, se ehkä on vähän kuin sekoitus vuosien 2010 ja 2011 viisulogoja + 2010 junnuviisulugoa, mutta on niin onnistunut visuaalisuudeltaan ettei se minua ainakaan häiritse yhtään. Moni on myös maininnut sen muistuttavan Pepsin logoa, ja pitäähän sekin ehkä osittain paikkaansa. Enkä itse edes huomannut tuota yhdennäköisyyttä ennen kuin minulle erikseen siitä mainittiin.
Kaikesta huolimatta olen ihan myyty! Vaikkei vuosikaan ole vielä vaihtnut niin voi jo todeta, että Euroviisut 2015 ovat logon ja sloganin osalta parhaat koskaan, toivottavasti Conchitan voitto oli sittenkin täysin ansaittu ;). Odotukset ORF:ää kohtaan ovat siis korkealla.
Vuoden 2015 Eurovision laulukilpailun logo
Sitten vielä sellaista, että tänä vuonna ollaan jo niin aikaisessa, että ensimmäiset viisubiisit ovat jo kuunneltavissa. Ne tulevat Maltalta ja Makedoniasta. En lähde vielä puntaroimaan, mutta molemmat biisit ovat varsin kelvokkaita rallatuksia! Laitan ne myös tähän postaukseen.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Junior Eurovision Malta 2014

Eilen käytiin vuosittainen lasten eurovision laulukilpailu Maltalla. Maltalaiset olivat tosiaan panostaneet showhun eikä se voinut jättää ketään kylmäksi. Lopulta voittoon ylsi yksi illan ensikertalisista Italia.

Lava oli huikea ja show erittäin näyttävä. Biisien taso oli varsin hyvä tänä vuonna myöskin. Mukavaa vaihtelua toi myöskin, että junnuviisuilla oli ensimmäistä kertaa vain yksi juontaja. Yksi junnuviisujen huonoista asioista mielestäni onkin ollut, että ne ovat jääneet jossain määrin junnaamaan paikoilleen. Vain kerran aikaisemmin ollaan junnuviisuissa nähty hieman erilainen juontajakokoonpano kuin mies ja nainen.

Voittaja ei kuulunut suosikkeihini. Olisin halunnut Alankomaiden tai Ruotsin voittavan. Laitetaan vielä loppuun oma junnuviisupuntarini tältä vuodelta.

*****
1. Alankomaat
2. Ruotsi
3. Slovenia
4. Valko-Venäjä
5. Bulgaria
6. Armenia
7. Kypros

****
8. Malta
9. Montenegro
10. Ukraina

***
11. Kroatia

**
12. San Marino
13. Italia
14. Venäjä
15. Serbia
16. Georgia

perjantai 12. syyskuuta 2014

Wien 2015 - Building Bridges +miniViisuAsiaa

Eilen illalla se paljastettiin, nimittäin ensi vuoden euroviisujen slogan, tunnuslause, motto, miksi sitä itse haluaakaan kutsua; Building Bridges. =D

Nämä sloganit tuntuvat vain parantuvan vuosi toisensa jälkeen (paitsi noh 2011 ja 2012 olivat kivoja mutta erityisesti 2012 jäi vähän laimeaksi...). Olen siis niin myyty tuolle sloganille. Jotenkin niin kauniin ja urbaanin kuuloinen. en osaa aiheesta paljon muuta sanoa, joten käytän tilaa mainostamiseen, siis toisen blogini mainostamiseen.

Rakentamisen suolan miniEuroviisut tulevat siis jälleen. Vaikka se, kuten tämäkään blogi ei ole mitenkään älyttömästi näkyvyyttä saanut, oli viime vuotinen viisulavani jollain tapaa hienosti näkyvyyttä saanut ja kommenttejakin tippui ihan kivasti. Tänä vuonna lava ja ensimmäistä kertaa sen ympärille rakennettu areenakokonaisuus on suurempi ja hienompi(siis kauneushan on katsojan silmässä, joten mielipiteeni saattaa olla hieman eri :D) kuin koskaan. Kaiken kukkuraksi voin kertoa, että ensimmäiset kokonaiset kuvat valmiista lavasta julkaistaan ensi viikolla!

Koska olen panostanut koko vuoden tähän miniViisuprojektiin, en ollut tyyliin vajaaseen vuoteen päivitellyt rakennusblogiin oikeastaan yhtään. Täten luvassa on monipuolinen ja yksityiskohtainen  paketti video-, kuva-, ja tietomateriaalia lavasta monessa osassa.
"Parasta" on kuitenkin se, että olen kenties vienyt Wienin viisulavasuunnitelman, mikäli sen halutaan noudattavan tarkkaan kisojen slogania ;)...
http://rakentamisensuola.blogspot.fi/

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Rakentamisen suolan miniEuroviisut jälleen syys- lokakuussa!

Toisen blogini Rakentamisen suolan jo perinteeksi muodostunut joka syksyn miniEuroviisu-lava tulee jälleen, lisäksi tietysti lavaa soveltava show! Tämä on nyt kahdeksas kerta, kun miniviisuja pidän, mutta vasta kolmatta kertaa lava päätyy internetin ihmeelliseen maailmaan.

Joka vuosi miniviisuissa kilpailevat samat maat samoilla biiseillä/artisteilla, kuin oikeissakin viisuissa joka vuosi muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Suomi voitti viime vuotiset, joten tällä kertaa huoneeni muuttuu Helsingissä sijaitsevaksi kuvitteelliseksi jättimäiseksi TV/elokuva-studioksi nimelta TEX-hall.

Miniviisujen suunnittelua ja toteutusta voi seurata täällä. Katsotaan vielä, että miltä tämä on edellisinä vuosina näyttänyt.

2013

2012

perjantai 23. toukokuuta 2014

Kööpenhamina 8-10.5 OSA 2

Perjantai valkeni pilvisenä, mutta kuivana. Nukuimme niin pitkään kun pystyimme, sillä seuraava yö tulisi viettää lentokentällä (halusimme päästä mahd. halvalla). Menimme aamupalalle, joka oli ihan perus aamupala. Ei niin hulppea, kuin jotkut olivat tanskalaisesta aamupalasta kertoneet, mutta ei se siitä yhtään huonompaa tehnyt :). Suihkussa käynti, ja sitten meidän pitikin lähteä hotellista. Edellisenä päivänä pyörimme lähinnä ydinkeskustassa, mutta tänään päätimme lähteä vähän toiseen suuntaan. Ensiksi suuntana oli pieni merenneito, jonne tuntui olevan vähän yllättävänkin pitkä matka :D. Koko satamasta saattoi nähdä viisuareenan, joten sekin oli siinä koko ajan ilonamme. Merenneito nähtiin, ja siinähän oli tietenkin hirveä turistilauma ympärillä. BTW kävelimme merenneidolle Amaliebrogin linnan kautta. Siinä sitten kävelimme joitakin tunteja satamaa pitkin, kunnes päätin, että joskos lähdettäisiin taas keskustaan päin, kun siellä sivussa oli vähän tylsän hiljaista.

Kävelimme keskustaan fanimailin alulle ja päätimme etsiä jonkun hyvän ruokapaikan Aluksi ajattelimme, että olisimme menneet jonnekin pizzalle, mutta kun sopivaa pizzeriaa ei löytynyt, päädyimme viisukylällä sijaitsevaan MAXburgeriin. Siellä, jos jossain hampurilainen näytti erilaiselta mainoskuvassa ja oikeasti :D. Jos torstaina jokainen kauppa oli Irma, niin perjantaina jostain kumman syystä emme löytäneet yhtään Irmaa. Yksi asia oli kuitenkin säilynyt, lähes jokaisella oli jalassaan Adidaksen verkkarit. Nojoo, burgerit syötyämme lähdimme melkein suoraan kävelemään taas vesibussille Nyhavniin ja siinä fanimailia kävellessä vastaan tulikin itse ensimmäinen viisuvoittaja Lys Assia!

Juuri Nyhavnissa kävellessä ehdin intoilla, miten kivaa kun ei sada, mutta melkein heti kun päästiin viisusaarelle niin taivas päättikin pudota niskaan. En tiedä miksi, mutta lievästi sanottuna en ollut kovin iloinen siitä sateesta :D. Menimme siis katsomaan illan tuomariharjoitusta, jonka perusteella eri maiden tuomarit antoivat pisteensä finaaliin. Paikat oli jälleen kerran loistavat. Oltiin ajateltu, että oltaisiin tutkittu hallia eri kolkista astetta tarkemmin, kun edellisenä iltana, mutta ei jaksettu, koska paikat oli niin hyvät ja penkit kivat jne. Tuntui jotenkin niin etuoikeutetulta nähdä finaali etukäteen, vaikka niinhän sen edellisillan semi-finaali-lähetyksen livenä näkeminenkin tuntui yhtä paljon. Heti, kun pisteidenlaskun harjoittelu aloitetttiin, porukka alkoi vain valua pois, mutta mehän TIETENKIN jäätiin, näistä lipuistahan oli maksettu, jotta nähtäisiin se show pisteidenlaskuharkkoineen. Muutenkin piti nauttia viimeisistä hetkistään niin viisusaarella, Köpiksessä, kuin myös B&W halleissa. Ei yleisöä jäänyt kun ehkä joku reilu sata sinne areenalle. Tämä oikeutti vaihtamaan halutessaan paikkaa. Niin me lähdimme vaeltamaan lähemmäksi LED-seinää ja vähän sinne sun tänne. Harjoituksen voittajaksi muuten selviytyi Montenegro :D.

Lähdimme saarelta pois tällä kertaa bussilla. Bussi jäi päärautatieaseman eteen, jossa oli pölsekiska, josta ostimme pölset. olivat muuten hyviä! (nimimerkillä oli vähän nälkä) Ei me kauaa jaksettu enää pyöriä kaupungin yöelämässä, kunnes lähdimme metrolla kohti lentokenttää yötä viettämään. Lento lähtisi 9:00, joten kentällä oli "vähän" aikaa nukkua ja hengailla. Väsytti ihan sairaasti! Ja yksi inhottavimmista ja ärsyttävimmistä piirteistä minussa, josta niin haluaisin eroon on se, että väsyneenä minua vitutaa ärsyttää tiet. väsyttää ja en oikein osaa käyttäytyä niin kuin pitäisi :(. Joo siinä tuli pientä ongelmaa niin veljen, kuin myös turvatarkastusjätkän kanssa, mutta ei onneksi mitään vakavaa. Jälkeenpäin vähäsen kaduttaa, ettei otettu toista hotelliyötä, kun lentokenttä ei oikein ollut minun tyylinen paikka. Ysiltä lähti lento, sitä ennen olin ehtinyt ihan hyvin nukkua satunnaisia pätkiä, joten siinä kohtaa olin jo kohtuu virkeä. Helsingissä takaisin oltiin noin klo 11, käytiin mummon asunnolla vähän levähtämässä ja sitten lähdettiin kohti bussiasemaa. Kotona Kotkassa oltiin joskus 17 kieppeillä ja niin klo 22 vietettiin vielä vuoden viimeinen viisuilta ja viisukrapula oli tuttuun tapaan lohduton :).

Viisukrapula on jo ohi, ja katseet käännetty kohti Itävällan euroviisuja 2015. Innostuin tuosta Köpiksestä sen verran, että melkeimpä pakkohan se on lähteä ensi vuonnakin. Tuohon paikan päällä käymiseen vaan addiktoituu jotenkin, kun se vaan on niin samperin hauskaa :DD. Katsotaan mitä ensi keväänä tapahtuu...

Sitten vielä perjantain-lauantain kuvaset.