lauantai 17. toukokuuta 2014

Kööpenhamina 8-10.5 2014 OSA 1

Viikko sitten saavuimme takaisin Suomeen. Takana oli vuoden varmasti parhaimmiksi jäävät pari päivää. Kävimme siis veljeni kanssa fiilistelemässä viisuhuumaa paikan päällä ja kävimme katsomassa tietysti myös kahta showta; 2. semifinaalia ja finaalin tuomariharjoitusta. Nyt sitten koitan kirjoittaa mahdollisimman yksityiskohtaisen raportin reissusta kahdessa osassa eikä kuviltakaan pitäisi välttyä :D.

Torstai 8.5
Heräsimme noin 3:30. Perus aamutoimet ja sitten suuntasimme lentokentälle. Lento lähti seitsemältä ja oli about 8:40 paikallista aikaa perillä. Suuntasimme metrolla Kongens nytorville ja sieltä hotellille hoitamaan huonejutut kondikseen. Itse huone saatiin vasta joskus kahden aikoihin. Siinä välissä tuli sitten kierreltyä kaupungilla, käveltyä viisufanimailia edestakaisin ties kuinka monta kertaa ja tietysti käytyäKFC:ssä syömässä. Se oli muuten parasta pikaruokaa. mitä oon koskaan syöny. Siellä muuten ainakin puolet kaupoista oli nimeltään Irma. Meistä Irmat näytti aina joltain spesiaalierikoiskaupoilta, mutta kyseessä taisikin olla paikallinen siwa tai jotain vastaavaa. Torstaina aluksi sää oli hyvä, mutta puolenpäivän aikoihin se muuttui sateiseksi, mutta ei se menoa hidastanut.

Kun pääsimme hotellihuoneeseen, katsoimme vähän telkkaria ja sitten otettiin pienet about puolen tunnin päikkärit, jonka jälkeen suuntana olikin Nyhavn, josta lähti vesibussit euroviisusaarelle. Kello oli jotain yli 17, kun olimme saarella. Ensin ihmeteltiin vähän paikkoja, kunnes siirryimme jonottamaan itse viisualueelle. Olin muuten olettanut että koko saari viisualueineen (tietysti areenaa lukuunottamatta) olisi ollut avoin kaikille, mutta viisualueelle, joka oli täynnä baareja sun muuta juttua ei ollut asiaa ilman lippua showhun.

Noh, meillähän tietysti oli liput ja saimme vapaasti liikkua viisualueella (tai sen nimihän taisi olla Ticket only zone) . Siellä koinkin sitten lievän ihmetyksen hetken... Itse haluan tulla tällaiseen mahtitapahtumaan laittamalla parhaimpiani päälle (= joku parhaista huppareista, parhaat farkut, huosut etc), mutta monilla muilla homma meni ihan eri tavalla... Jos jonkinlaisiin pellepukuihin oltiin pukeuduttu ja en edes ehtinyt laskea kuinka monta Conchitaa paikalla oli :DD. Ja en tarkoita tätä mitenkään pahalla, tai että se olisi jotenkin kummallista... Se vaan tuli vähän puskista. Saarelta tuli sitten ostettua kisahuivi ja virallinen kirjanen.

Areenalle päästettiin sisään kahta tuntia ennen shown alkua. Aluksi kävimme tarkistamassa paikat ja sitten menimme tutkimaan tätä eksoottista entistä telakkahallia vähän tarkemmin. Show alkoi klo 21 paikallista aikaa ja tunnelma oli lievästi sanottuna huikea. Kaikilla oli hauskaa ja oli sellainen yhteisöllinen meininki. Siinä meidän lähettyvillä istui joukko brittejä lähinnä ja niiden kanssa tuli pari (joo valitettavasti vain pari :( ) sanaa vaihdettua. Itäväta sai niin hurjat hurraukset, ettei juontaja-Lisen haastattelua Conchitan kanssa edes kuulunut xD. Ilta päättyi hienosti, pääsihän Suomi ja mm semifinaalin suosikkini Sveitsi finaaliin.
Siinä shown jäkeen saatiin onneksi pyörähtää myös permannolla ja toteutin yhden pitkäaikaisen unelmani, koskin euroviisulavaa!! Se saattaa kuulostaa pieneltä, mutta se merkitisi minulle paljon. Seuraava tavoite on paasta seisomaan viisulavalle ;D.

Sitten kun olimme aikamme pyörineet permannolla ja tutkinut vähän, niin poistuimme saarelta niin ikään vesibussilla. Kävelimme hotellille ja saimme siellä nukuttua n. 7.5 tunnin unet ennen seuraavaa päivää.

Nyt on sitten vuorossa torstain kuvat. Koitan saada perjantai-lauantai-postauksen tehtyä niin äkkiä kun vaan ehdin.





















































































































































tiistai 6. toukokuuta 2014

Viisuviikko on startannut!

Ja alle tunnin päästä juhlat ovat valmiit alkamaan, kun klo 22 1. semifinaali lähtee käyntiin Kööpenhaminasta! Tätä on odotettu vajaa vuosi ja vihdoinkin! Tämän illan showsta tulee varmasti hieno. Mukana on 16 toinen toistaan hienompaa tai huonompaa maata kamppailemassa kymmenestä finaalipaikasta. Nyt laitankin listan toiveesta ja veikkauksesta.

VEIKKAUS
1. Ruotsi
2. Armenia
3. Ukraina
4. Azerbaidzan
5. Venäjä
6. Unkari
7. Alankomaat
8. Viro
9. San Marino
10. Moldova

TOIVE
1. Unkari
2. Viro
3. Ruotsi
4. Arminia
5. Alankomaat
6. Montenegro
7. Islanti
8. Venäjä
9. Latvia
10. Portugali

Ja huomenna alkaa reisssu kohti Köpista paikanpäälle. Aluksi Helsinkiin viettämään yö ja torstaiaamuna lento kohti kisakaupunkia alkaa, en malta odotaaa! :D Mutta nht on aika siirtyä olohuoneeseen laittamaan viisuiltaa valmiiksi. Loistavaa viisuiltaa kaikille!!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

We have the stage!


Kyllä, nyt nettiin on vuotanut ensimmäinen kuva valmiista viisulavasta ja kaiken lisäksi videopätkä testiharjoituksista! Lava on hieno, kaunis, mahtipontinen, sen tunnistaa suunnittelija- Claus Zierin tekeleeksi. Claushan suunnittelee aina Tanskan omien karsintojen lavan ja lähes aina ne ovat erittäin hienoja, kyseessä siis taitava suunnittelija.

Marraskuussa postasin ennakkomietteitä viisujen järjestelyistä. Osa jutuista kuitenkin oli ihan väärin, joten korjaanpa tässä pari virhettä.
Viisuhallihan koostuu ikään kuin kahdesta hallista, joista toinen on pienempi. Aluksi luulin, että itse viisut ovat isommassa hallissa, mutta ehei! Hallien välinen seinä on purettu ja hallit yhdistetty yhdeksi isoksi viisuhalliksi. Tietnkin, olisi tämä pitänyt tajuta. Tällä lailla saadaan hallien (lähes) koko kapasiteetti käytettyä mahdollisimman ison salin aikaansaamiseksi.
Siis tähän tyyliin. Suuremmasta hallista jäävä kaistale toimii areenan aulana.
Toinen virhe oli yksinkertaisesti se, että sanoin greenroomin sijitsevan pienessä hallissa, mutta siinähän siis tosiaan on puolet koko areenasta. Greenroom sijaitsee Bakun viisujen tyyliin salissa yhdessä lavan ja yleisön kanssa.

DR päätti tuoda LED-screenit takaisin. Viime vuonna LEDien sijaan oli projektioseinä. Lavan kantavan elementtinä toimiikin nimenomaan kaksi LED-screeniä. Pienempi sijaitsee aivan esiintymistilan taustalla ja sen tehtävä on paitsi korostaa esiintymistilan timanttimuotoa, myös tuoda lavaan intiimimpää tunnelmaa esityksestä riippuen. Suurempi ja oikeastaan miltei koko salin takaseinän mittäinen screeni on pienemmänkin takana. Tällä tavalla lavasta saadaan illuusioiden voimin pienempi ja intiimimpi tai suurempi ja avarampi. Ja tietenkin screenejä voidaan käyttää samaan aikaankin, se se vasta hienon näköistä varrmasti onkin! Lavassa on lisäksi vielä kaksi viistoon menevää catwalkia ja myöskin perinteinen lattiaruutu tekee paluun.
Siinä se kaunokainen on!

Sitten vielä video testiharkoista.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Tilannekatsaus

Enään kuukausi ensimmäiseen semifinaaliin!! En malta odottaa viisuviikoja, ja Köpiksen matkakuumekin sen kun nousee. Viime kuussa tosiaan viimeisetkin valitsivat edustajansa ja biisinsä, joten laitampa tästä viisupuntarinikin(= kaikki vuoden viisubiisit paremmuusjärjestyksessä) tänne!  

#5 TÄHTEÄ
1. ISO-BRITANNIA: Molly – Children of the universe
2. SVEITSI: Sebalter – Hunter of stars
3. MAKEDONIA: Tijana Dapčević – To the sky
4. RANSKA: Twin Twin – Moustache
5. TANSKA: Basim – Cliché love song
6. ISRAEL: Mei Finegold – Same heart
7. UNKARI: András Kállay-Saunders – Running
8. SUOMI: Softengine – Something better
9. VIRO: Tanja – Amazing
10. RUOTSI: Sanna Nielsen – Undo
11. NORJA: Carl Espen – Silent storm
12. ARMENIA: Aram Mp3 – Not alone
13. ALANKOMAAT: The Common Linnets – Calm after the storm

#4 TÄHTEÄ
14. ITALIA: Emma – La mia città
15. MONTENEGRO: Sergej Ćetković – Moj svijet
16. SLOVENIA: Tinkara Kovač – Round and round
17. ISLANTI: Pollapönk – No prejudice
18. PUOLA: Donatan & Cleo – My Słowianie
19. PORTUGALI: Suzy – Quero ser tua
20. LIETTUA: Vilija Matačiūnaitė – Attention
21. IRLANTI: Can-linn feat. Kasey Smith – Heartbeat

#3 TÄHTEÄ
22. VENÄJÄ: The Tolmachevy Sisters – Shine
23. UKRAINA: Maria Yaremchuk – Tick-tock
24. KREIKKA: Freaky Fortune feat. Riskykidd – Rise up
25. MALTA: Firelight – Coming home
26. ROMANIA: Paula & Ovi – Miracle
27. LATVIA: Aarzemnieki – Cake to bake
28. MOLDOVA: Cristina Scarlat – Wild soul
29. AZERBAIDŽAN: Dilara Kazimova – Start a fire
30. ITÄVALTA: Conchita Wurst – Rise like a phoenix

#2 TÄHTEÄ
31. ALBANIA: Hersi Matmuja – One night's anger
32. SAKSA: Elaiza – Is it right
33. SAN MARINO: Valentina Monetta – Maybe

#1 TÄHTI
34. VALKO-VENÄJÄ: TEO – Cheesecake
35. GEORGIA: The Shin & Mariko – Three minutes to earth
36. BELGIA: Axel Hirsoux – Mother
37. ESPANJA: Ruth Lorenzo – Dancing in the rain


Tänä vuonna on kyllä outo, uniikki taso. Aluksi kun olin kaikki kuullut, ajattelin, että tänä vuonna tulee ennätysvähän 5 tähden biisejä, mutta kappas kun kävikin päinvastoin. Taso on erikoisuudestaan huolimatta jopa erittäin hyvä!

Yksi suurimmista viisuintohimoistani on ehdottomasti lava. Ensimmäiset kuvat on julkistettu ja lupaavalta näyttää. En voi lopullista tuomiota vielä antaa, sillä kuvat olivat jokseenkin huonolaatuisia. Lavahan alkaa olla jo valmis viisuhallissa. Siellä ovat jo katsomotkin paikallaan. Ensi viikolla kuulemma aikovat aloittaa ensimmäiset tekniset harjoitukset. Viralliset harjoitukset alkavat 28. päivä kuluvaa kuukautta. Hyvältä vaikuttaa, viisuisat viikot ovat valmiita alkamaan!

maanantai 3. helmikuuta 2014

Softengine lähtee Kööpenhaminaan!

Lauantai-illan UMK-show oli mahtava! Erittäin viihdyttävä show ja vaikka Barona-areena ei ollutkaan täynnä, niin tunnelma paikan päällä oli vähintäänkin loistava. Ja tietysti kaiken kukkuraksi saatiin loistava edustaja Kööpenhaminan Euroviisuihin; Softengine biisillä Something better. Tässä vielä vähän tunnelmia Baronalta tosin hieman sekavassa järjestyksessä...
Hanna Sky valmistautuu.

Clarissa ft. Josh valmistautuvat.

Redraman väliaikanumero.

Ennen lähetystä (juu meni väärin päin :D).

Lähetyksen jälkeen.

Lauri Mikkola esiintymässä.

Hukka ja Mama valmistautuu.

Krista Siegfrindsin väliaikanumero.
Siinä sellaista, täydennystä postaukseen vielä tulossa...


lauantai 1. helmikuuta 2014

#UMK14 finaali tänä iltana!!

Jännää, tänään on se päivä, tänään valitaan Suomen edustaja Kööpenhaminassa järjestettäviin euroviisuihin, ja minähän olen paikan päällä. Odotukset finaalia kohtaan ovat edelleen korkealla ja nousevat kovaa vauhtia, kyllä YLE on jo viime vuonna todistanut, että osaavat tehdä hyvää TV-showta. Lava on lähes sama kuin viime vuonna. Hieman enemmään LED-screenejä ja moving headeja, niin, että lavan voi tunnistaa eriksi, kuin viime vuonna.

Tästä tulee erittäin tiukka ilta. Tosiaankaan ei löydy yhtä selkeää voittajaa, vaan kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla ja voittajakelpoisia. Nyt minusta on alkanut tuntumaan, että Softengine voisi olla hyvä voittaja. Saataisiin vähän erilainen biisi viisuihin kuin viime vuosina. Softenginen voittomahdoliisuuksia tosin huonontaa se, että he esiintyvät illan ensimmäisinä, mutta voittihan Charlotte Perrelli Melodifestivalenin vuonna 2008, vaikka esiintyikin ensimmäisenä. Kaikki sitten ratkeaa siinä puolen yön kieppeillä, olen kuitenkin varma, että saamme hyvän edustajan Köpikseen. ;D Ja lupaan sitten laittaa kuvia areenalta myös tänne blogin puolelle!!

Ja niin, tänä iltana alkaa myöskin Melodifestivalen! Ensimmäinen alkuerä käydään viime vuoden viisukaupungissa Malmössä. 8 artistia tvoittelevat siis kahta paikkaa suoraan finaaliin ja kahta paikkaa toiseen mahdollisuuteen. Kiinnostavin nimi tämän illaan melloshowssa on ehdottomasti vuonna 2005 kreikan edustajana euroviisut voittanut Helena Paparizou. Häneen biisinsä Survivour onkin suosikkini illan Mello-bileissä, joita en tietystikään ehdi suorana katsomaan koska UMKlive :).

maanantai 27. tammikuuta 2014

#UMK14 FINAALI!! +Viisujen semifinaalit

Nyt ne siis tiedetään! Ketkä 8 artistia/bändiä kamppailevat vuoden UMK.:n ja sadan miljoonan kuulijan eli käytännössä suomen viisuedustajan pestin voitosta. Mahtavaa päästä jälleen paikan päälle Barona Areenalle (psst... täältä liput http://www.lippupalvelu.fi/event/uuden-musiikin-kilpailu-finaali-lippuja/123081 ) mukaan seuraamaan viihdyttävää showta. Viime vuoden finaali oli vähintäänkin hieno, joten odotukset tälle vuodelle ovat korkealla!
Punaisen ympyrän sisällä meidän paikat.

Finaalissa esiintyvät siis Softengine, Hanna Sky, Miau, Lauri Mikkola, Madcraft, Mikko Pohjola, Clarissa ft. Josh sekä Hukka ja Mama. Vierailevana artistina mukana on viime vuoden UMK-voittaja Krista Siegfrids!

Viikko sitten maanantaina arvottin missä semifinaalissa kukin maa esiintyy ja Suomella kävi tässä melkoisen hyvä tuuri samoin kuin itselläni asian tiimoilta ;D. Suomi nimittäin esiintyy viisujen toisen semifinaalin toisella puolsikolla! Loistavaa ja sekin on loistavaa, että juuri toista semifinaalia finaalin harjoitusten lisäksi olen Köpikseen menossa toukokuussa katsomaan. Tässä vielä kuvittain semiarvonnan tulokset.
Semifinaalit

Missä semifinaalissa suorat finalistit saavat äänestää.

Lauantaina samaan aikaan UMK-finaalin kanssa alkaa myöskin ne kaikkein parhaat viisukarsinnat eri Ruotsin huikea Melodifestivalen. Kenties heti kun ollaan saavuttu Baronalta niin koneelta pitää vielä katsoa Mellojen ensimmäinen alkuerä. Siitä eteenpäin voi senkin ihan surutta katsoa suorana, toivottavasti jaksaisin tänne kirjoitella jotain viikottaisia mellopostauksia vi får se... :)