Tänään on suuri päivä ja kun puhun suuresta, minä todella tarkoitan suurta. Tänään valitaan Suomen edustaja vuoden Euroviisuihin Wieniin JA minä en ole vain paikan päällä seuraamassa finaalia, vaan kuulun kansalaisraatiin! Tätä nyt sain eiliseen asti pitää salassa ja luulinkin, että pitäisi salata asiaa lähetyksen alkuun asti. Onneksi YLE kuitenkin paljasti meidät kaikelle kansalle jo eilen. Tänään siis klo 16 lähtevällä junalla kohti Pasilaa viettämään huikeaa UMK-iltaa.
UMK:n finaalissa on tänä vuonna yhdeksän esiintyjää, eli puolet koko alkuperäisestä porukasta. YLEn ennakkotikityksessä voittajasuosikiksi nousi viime lauantaina finaaliin tiensä raivannut Järjestyshäiriö. Tästä tuloksesta olin lievästi sanottuna yllättynyt. Siis rehellisesti omasta mielestäni heidän biisinsä on mitäänsanomattomimman tylsä. Odotin voittajasuosikiksi nousevan Satin Circucsen tai Pertti Kurikan Nimipäivien. Paitsi tuo koko ennakkotikitys taisi olla Warner musicin manipuloima.
Tänä iltana Uuden Musiikin Kilpailun suuressa finaalissa edustuspaikasta taistelevat
Shava - "Ostarilla"
Satin Circus - "Crossroads"
Järjestyshäiriö - "Särkyneiden sydänten kulmilla"
Opera Skaala - "Heart of light"
Jouni Aslak - "Lions and lambs"
Solju - "Hold your colours"
Norlan El Misionario - "No voy a lloral por ti"
Angelo de Nile - "All for victory"
Pertti Kurikan Nimipäivät - "Aina mun pitää"
Illasta tulee tosiaan jännittävä, sillä mielestäni ei tosiaan ole yhtä voittajasuosikkia, viimeistään nyt kun Järjestyshäiriö tulikin sekoittamaan pakkaa. Monien viisufanien suosikki Opera Skaala, Spotifyn ja nuorison suosikki Satin Circus, Warnerin suosikki Järjestyshäiriö, yleissuosikki Pertti Kurikan Nimipäivät, joka tosin lienee monen viisufanin inhokki... Jokaiselle on jotakin illan musiikkitarjottimella, ties vaikka saataisiin yllätysvoittaja, koko kisan musta hevonen Shava mahdollisesti? Kaikkien aikojen UMK on valmis huipentumaan, MAHTAVAA VIISUILTAA KAIKKI!
lauantai 28. helmikuuta 2015
lauantai 21. helmikuuta 2015
Suuri superlauantai!
Tämä on tuttu termi monelle, mutta jos et vielä tidedä mitä se viisumaailmassa tarkoittaa, niin sivistä itseäsi;
Lauantai-ilta jolloin moni maa valitsee edustajansa kevään viisuihin.
OK tänään vain kaksi maata valitsee edustajansa eli Viro ja Liettua, mutta ilta on super minulle itselleni monella tapaa. Sillä tänä iltana olen jälleen UMK:n liveyleisössä, ja tällä kertaa lavastudion puolella! (Lisäksi täytin tänään 16 vuotta jee.).
Viime viikolla UMK:ssa meni erittäin hyvin. Tunnelma paikanpäällä oli mahtava, pääsin yhteiskuvaan juontaja -Roope Salmisen kanssa ja sain vielä kaverilleni hyvän mielen, kun onnistuin saamaan hänen ja toki yhden omistakin UMK:suosikeistani Shavan lähettämään terveisiä ääniviestin voimin. Finaaliin pääsivät molemmat suosikkini eli juurikin Shava sekä Jouni Aslak, joiden lisäksi finaaliin tiensä raivasi Opera skaala.
Tänä iltana UMK:ssa kisaavat
Aikoinen - "Kyynelten lahti"
Solju - "Hold your colours"
Ida Bois - "Kumbaya"
Angello de Nile - "All for victory"
Järjestyshäiriö - "Särkyneiden sydänten kulmilla"
Heidi Pakarinen - "Bon Voyage"
Illan semi ei ole yhtä tasokas, kuin kaksi edellistä. Finaaliin toivoisin Soljun, Aikuisen ja Ida Boisin. YLEn ennakkotikityksen perusteella Järjestyshäiriö olisi pääsemässä jatkoon. vainiin. Jaa, kun itse pidän sitä jopa kaikkein heikoinpana illan semisteistä....
Sitten matkataan Ruotsiin! Viime viikolla taso tosiaan parani, mutta ruotsalaiset äänestivät jälleen väärin. Suosikkini Linus Svenning olisi ehdottomasti kuulunut suoraan finaaliin mahtipontisella biisillään "Forever starts today", mutta niin... toiseen mahdollisuuteen se meni. Hyvä, että ylipäättän sillä on edelleen mahdollisuudet finaalipaikkaan.
UMK:ssahan on tänä iltana kuultavissa joikua, mutta illan Melodifestivalensissa viedään joikut aivan uudelle tasolle, kun kuullan koknainen biisi pelkkää joikua. Olen jälleen kuunnellut lyhyet pätkät biiseistä ja voin sanoa tason parantuuneen jo edellisestäkin (y). Siellä tosiaan oli useampi potentiaaliseslta kuulostava ralli, joten innolla odotan, kun tullaan UMK-showsta kotiin ja päästään katsomaan vielä Melodifestivalen.
Illan Mello-shown antia ovat
Ellen Benediktson - "Insomnia"
Kalle Johansson - "För din skull"
Andreas Weise - "Bring out the fire"
Andreas Johnson - "Living to die"
Isa - "Don't stop"
Kristin Amparo - "I see you"
Jon Henrik Fjällgren - "Jag äe fri (Manne leam frijje)"
Mahtavaa viisuiltaa!!

lauantai 14. helmikuuta 2015
Suurempi viisuilta!
En ehtinyt missään kohtaa menneellä viikolla kirjoittaa tänne viisublogiin, mutta nyt sitten on sopivaa aikaa.
Viime launataina käytiin siis sekä UMK:n ja Melodifestivalenin ensimmäiset alkuerät. Molemmat olivat tasokkaita ohjelmakokonaisuuksia, mutta Mellolla ei tuntunut viime vuoden tapaan olevan paljoakaan uutta annettavaa. Muutenkin tietynlainen muovisuus jäi UMK:n jalkoihin. Mello voitti UMK-shown oikeastaan vaan koon puolesta.
Koko show meni piloille viimeistään siinä kohtaa, kun ainoa oikeasti mielestäni hyvä biisi putosi kokonaan jatkosta. Tämä oli Elize Rydin ja Rickhard Södebergin "One by One", joka oli kuin Nightwishin tuotantoa. Melodifestivalenilla ei ole kuitenkaan mitään hätää, sillä nyt kun olen kuunnellut pienet katkelmat tämän illan Mello-shown antimista, niin biisien taso on parantunut huikeasti! Muutamakin potentiaalinen biisi sieltä löytyy :). Juontajat Sanna Nielsen ja Robin Paulsson hoitivat hommansa huomattavasti paremmin tähän mennessä, kuin viime vuotiset Nour ja Anders. Vahvaa skånea puhuvat juontajat tuntuvat olevan muotia Melodifestivalenissa nykyään, mutta nämä uudet eivät murteellaan edes häiritse.
Tämän illan Melodifestivalenissa esiintyy
Linus Svenning - "Forever starts today"
Emelie Irewald - "Där och då med dig"
Samir & Viktor - "Groupie"
Neverstone - "If I was god for one day"
Mario Bergman & Sanne Salomonsen - "Nonethless"
Magnus Carlsson - "Möt mig i gamla stan"
Mariette - "Don't stop believing"
Pikkukatkelmista, jotka löytyvät Melodifestuvalenin nettisivuilta mieleen jäivät erityisesti Linus Svenning, jonka viime vuoden biisi "Bröder" oli ehdoton suosikkini silloin. Mieleen jäi myös Samir & Viktor, jotka tuovat valoa talveen hyvän mielen rallatuksellaan. :D
Viikko sitten UMK:sta pääsi jatkoon toinen kyseisen illan suosikeistani, eli Satin Circus. Osasin kyllä odottaa, ettei Pihka ja Myrsky jatkoon edennyt, sillä osaan kuvitella, kuinka useiden korvaan heidän biisinsä kuulosti luultavasti aika mitäänsanomattomalta. Illan suurin ennakkosuosikki Pertti Kurikan Nimipäivät pääsi tietysti jatkoon myöskin. Kolmatta finaalipaikkaa kutsuinkin yleisesti yllätysfinaalipaikaksi, sillä semifinaalissa ei ollut selvää kolmatta jatkoonmenijää. Lopulta finaalissa paikan itselleen lunasti Norlan El Misionario. Show oli freesi, viihdyttävä ja näyttävä pienestä koostaan huolimatta. Tämän vuoden UMK onkin tosiaan "pienisuuri show"! Mallia on otettu länsinaapurista oikein rutkasti, mutta myös paljon enemmän.
Tänä iltana en aio katsoa UMK:ta TV:stä. Sillä miksi katsoisin jos kerta olen paikan päällä :D! Osallistuin tosiaan jälleen maanataina lippuarvontaan, ja voitin liput greenroomin puolelle. Tänään siis matka vie Pasilan studiolle. Siellä sitten jännitetään yhdessä kilpailijoiden kanssa tuloksia ja nautitaan tunnelmasta. Suosikeistani tänä iltana esiintyvät Shava ja Jouni Aslak. Joillain tämän illan artisteista on ollut niin suuria lavastusideoita (jotka siis myös toteutetaan!), että tuottaja Anssi Autio on ollut jopa huolissaan yleisön turvallisuudesta ja lavan kestämisestä :D. Innolla siis odotan mitä kaikkea Shavan 1500 kiloa painavan bussin lisäksi on luvassa illan showssa
UMK:n kuusi kilpailijaa tänään ovat
Jouni Aslak - "Lions and Lambs"
Eeverest - "Love it all away"
Otto Ivar - "Truth or Dare"
Opera Skaala - "Heart of Light"
Shava - "Ostarilla"
Siru - "Mustelmat"
Näiden lisäksi tänään valitaan Islannin ja Italian edustajat Wieniin. Loistavaa viisuiltaa kaikille!! :)

lauantai 7. helmikuuta 2015
Suuri viisuilta! UMK ja Melodifestivalen alkaa!
Tänään on tiedossa suuri viisuilta!
Ensiksi katson UMK:n ensimmäisen lähetyksen, jossa kuusi ensimmäistä kisaajaa kamppailee kolmesta finaalipaikasta. Tänä vuonna puitteet tosiaan ovat pienemmät, kisa järjestetään kokonaisuudessaan YLEn studiolla pasilassa, mutta tekijöiden mukaan showsta on tulossa suurempaa. Luotan kyllä UMK:n tekijätiimiin. Eilen julkaistiin instagramiin vihjekuva illan shown sisäälöstä. Juontaja tekee ilmavoltin, suosittu talk show -isäntä tekee yllätycameon ja kiharainen alpakka on tulossa paikalle... Innolla odotan, millaista showta on tulossa, toivottavasti laatu on sen arvoista!
UMK-semifinaalissa kilpailee tänä iltana;
Hans on the bass - "Loveshine"
Satin Circus - "Crossroads"
Pertti Kurikan nimipäivät - "Aina mun pitää"
Vilikasper Kanth - "Äänenkantamattomiin"
Pihka ja Myrsky - "Sydän ei nuku"
Norlan El Misionario - "No voy a llorar por ti"
Finalistitoiveeni on tummennettu.
Heti UMK:n kanssa samaan aikaan päättyvän Ruotsin Melodifestivalenin 1. semifinaalin katson epäsuorana UMK:n jälkeen. Tänä vuonna Mellot ovat kokeneet pieniä uudistuksia. Esim. nykyään semifinaaleissa kisaa 8 biisin sijasta 7 biisiä. Niistä julkaistiin tuttuun tapaan pienet pätkät nettiin, jotka olen kyllä katsonut läpi, mutta en löytänyt suosikkia. Illan kisa käydään Göteborgin Scandinavium-areenalla, jossa järjestettiin myös viisut vuonna 1985. Juontajina toimivat viime vuoden mello-voittaja sekä Ruotsin viisuedustaja Sanna Nielsen yhdessä talk show -isäntä Robin Paulsonin kanssa.
Melodifestivalenin 1. alkuerän kisaajat ovat;
Molly Pettersson Hammar - "I'll be there"
Daniel Gildenlöw - "Pappa"
Elize Ryd & Richard Söderberg - "One by one"
Dolly Style - "Hello hi"
Behrang Miri feat. Victor Fritz Crone - "Det rår vi inte för"
Jessica Andersson - "Can't hurt me now"
Eric Saade - "Sting"
Käiken tämän lisäksi tännä järjestetään myös Tanskan Melodi Grand Prix finaali, mutta ajanpuutteen vuoksi joudun katsomaan sen vasta huomenna jälkikäteen. Sen verran on kyllä pakko mainita, että Claus Zier on suunnitellut jälleen älyttömän kauniin lavan Tanskan karsintafinaalille!
Loistavaa viisuiltaa!

tiistai 20. tammikuuta 2015
Wien2015: LAVA!!
ORF paljasti tänään, miltä tulevan toukokuun euroviisujen lava näyttää!
Suunnittelijoiden mukaan se esittää tavallaan silloista menneisyyden ja tulevaisuuen välillä koostuvaa silmää, joka on vielä vertauskuva sillalle. Osuva metafora kyllä, sillä yli 100 miljoonaa silmäparia seuraa viisufinaalia television välityksellä.
Teknisesti ottaen lavan keskeisiä elementtejä ovat 1288 valopilarista muodostuvat kaaret ja kehykset sekä 8.5 metriä korkea LED-seinä. Näiden lisäksi lavaan kuuluu myös lattiaruutu ja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009 lavassa ei ole catwalkia.
Mielestäni lava on oikein hieno ja näyttävä. Tuo sopivasti mieleen vuoden logon sekä sitä myöten myös virallisen sloganin "BUILDING BRIDGES". Näiltä kanteiltahan lava on miltei loistava, kaikki osaset yhdistyy. Silti se näyttää, vähän siltä, että se olisi tehty aiemminkin. Minusta se muistuttaa lähinnä vuoden 2003 viisulavaa sekä 2007 Melodifestivalen-lavaa eikä se voita (ainakaan toistaiseksi) Kööpenhaminan mahtavaa valokuutiolavaa.
Lavan suunnittelusta vastasi Florian Wieder, joka muistetaa vuosien 2011 ja 2012 viisulavojen suunnittelusta sekä Al Gurdon, joka on toiminut viisujen valosuunnittelijana vuosina 2009 ja 2010. Molemmat miehet toimivat nyt kolmatta kertaa tehtävässään.
Lue lisää!
Suunnittelijoiden mukaan se esittää tavallaan silloista menneisyyden ja tulevaisuuen välillä koostuvaa silmää, joka on vielä vertauskuva sillalle. Osuva metafora kyllä, sillä yli 100 miljoonaa silmäparia seuraa viisufinaalia television välityksellä.
Teknisesti ottaen lavan keskeisiä elementtejä ovat 1288 valopilarista muodostuvat kaaret ja kehykset sekä 8.5 metriä korkea LED-seinä. Näiden lisäksi lavaan kuuluu myös lattiaruutu ja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009 lavassa ei ole catwalkia.
Mielestäni lava on oikein hieno ja näyttävä. Tuo sopivasti mieleen vuoden logon sekä sitä myöten myös virallisen sloganin "BUILDING BRIDGES". Näiltä kanteiltahan lava on miltei loistava, kaikki osaset yhdistyy. Silti se näyttää, vähän siltä, että se olisi tehty aiemminkin. Minusta se muistuttaa lähinnä vuoden 2003 viisulavaa sekä 2007 Melodifestivalen-lavaa eikä se voita (ainakaan toistaiseksi) Kööpenhaminan mahtavaa valokuutiolavaa.
![]() |
| Eurovision 2003 lava |
| Melodifestivalen 2007 lava |
![]() |
| Eurovision 2015 lava |
Lue lisää!
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
#UMK15: Biisit arvioinnissa
Nyt on aika laittaa vuoden huikeat UMK-biisit paremmuusjärjestykseen. Se oli kyllä hankalaa, sillä taso on kovempi kuin timantti(no ei ehkä sentään? :D). Mutta olen saanut biisit tähditettyä ja saatua hyvään järjestykseen.
*****
1. Pihka ja Myrsky - "Sydän ei nuku"
Itsenikin itseasiassa yllätin, kun tajusin tämän mielyttävän musiikkikorvaani eniten. Siihen vaikuttanee monet seikat; Biisin salamyhkäinen tunnelma vertaukuvineen, sanat jotja koskettavat itseäni henkilökohtaisesti ja tietysti kaunis sävel. En ikävä kyllä usko tämän mahdollisuuksiin, mutta toivon parasta!
2. Satin Circus - "Crossroads"
Tämän vuoden UMK:n ehdottomasti tunnetuin osallistuja toi kisaan huikean biisin! Se on moderni, tanssittava, ja ennen muuta kansainvälisen kuuloinen. Finaaliin menevät heittämällä ja uskoisin hyviin mahdollisuuksiin myös Wienissä, mikäli sinne saakka yltävät.
3. Shava - "Ostarilla"
Yksi valopilkuista! Nämä erikoiset eksoottiset rytmit ovat mukaansatempaavia ja sanoitus erittäin toimiva. Yksi jäsenistä onkin ilmeisesti vuoden 2013 UMK:ssa kilpailleen Elina Orkonevan(nyk. Arlin) puoliso, joten he varmaan saavat kisaan hyviä neuvoja.
4. Jouni Aslak - "Lions and lambs"
Tämä kansainväliseltä kuulostava ralli on paitsi hyvä biisi, myös minua henkilökohtaisesti koskettava. Erityisesti pidän kertosäkeestä. Siinä on jotain hienoa julistavaa ja ikään kuin avustavan käden ojennusta.
****
5. Aikuinen - "Kyynelten lahti"
Loistava sydänsurubiisi. Tykkään siitä, että sävel ja tällainen on vähän hassun kuulista, mutta sanat surulliset, mutta silti huumorin keinoin kerrottuna. Videokin on hauska kaikkine pöhöine kommelluksineen.
6. Solju - "Hold your colours"
Vuoden UMK:ssa on kolme biisiä, joista löytyy saamelaisväriä. Tämä on näistä ehdottomasti saamelaisin, sillä löytyyhän laulusta jopa joikua. Kaunis sovitus kauniilla sanoilla ja jopa äiti-tytär-duo tuo oman sanomavahvistuksensa biisiin.
7. Vilikasper Kanth - "Äänenkantamattomiin"
Niin, tässä toinen saamelaisväritys. Vilikasper tunnetaankin jo idolsista. Biisi on kuin tanskalainen "hygge" - siis mukava tilanne, missä on tunnelma on hyvä ja meininki muutenkin rento. Niin sellainenhan tuo musiikivideokin on, eikös?
8. Otto Ivar - "Truth or dare"
Tämä nyt on tälläinen neljän tähden perusralli. Ei oikeastaan herätä juuri ajatuksia, paitsi että miten juuri sattuikin eräälli nimeltämainitsemattomalle juuri samanlainen tilanne, kuin biisissä kerrotaan.
9. Eeverest - "Love it all away"
Kokoonpanona tämä on siitä hauska että edustettuna on kaikki ns. kantasuomalaiset. On perisuomalainen, suomenruotsalainen sekä se kolmas saamelainen. Biisi on raikas ja moderni EDM-poppis. Tällaisia biisejä radiossakin riittää!
10. Norlan "El Misionario" - "No voy a llorar por ti"
Jee! UMK:sta löytyy tänä vuonna myös jotain muutakin kieltä, kuin suomea tai englantia, nimittäin espanjaa! Ihan jees neljän tähden ralli. Norlan ilmeisesti omistan biisin joitakin vuosia sitten kuolleellee isälleen, tosin ei minulla ole hajuakaan, mitä sanat tarkoittavat?
***
11. Opera Skaala - "Heart of light"
Tämä siis yhdistää barokkioperaa ja EDM-musiikki, eli lopputulos on kiinnostava ja erilainen valopilkku ODM, eli opera dance music. Tämähän on jopa hyvä, vaikka jotkut kohtaukset biisissä ovat tylsiä.
12. Ida Bois - "Kumbaya"
https://www.youtube.com/watch?v=NQL5qj7W2vU
Moderni EDM-biisi suomeksi! Tämä on ihan kiva, paitsi etten ymmärrä mikä on "kumbaya" :D. Kaikesta huolimatta ihan ok!
13. Pertti Kurikan Nimipäivät - "Aina mun pitää"
Taas näitä valopilkkuja! Kehitysvammaisten miesten punk-bändi, joka tunnetaan erityisesti heistä tehdystä dokumentista Kovasikajuttu. Suoraan sanottuna kaikessa lyhykäisyydessään ihan hyvä biisi ollakseen pinkia, jota normaalisti suunnilleen vihaan. Erityisesti tämän biisin sanoma koskettaa, tässähän otetaan ilmiselvästi kantaa kehitysvammaisten oikeuksiin.
14. Hans on the bass - "Loveshine"
Reggaetä UMK:hon tuo kahdesta suomalaisesta ja yhdestä ihan aidosta ruotsalaisesta koostuva Hans on the bass. Positiivinen ja rento biisi, jää tylsähköksi, mutta ei ole huonokaan.
15. Siru - "Mustelmat"
Tässä tyypillinen nykysuomalainen radiohitti. Tällaisiahan kaikki Jannankin biisit ovat. Ihan kiva ja näin, kuuntelee, muttei parasta antia vuoden UMK:ssa.
16. Heidi Pakarinen - "Bon Voyage"
Vuoden 2013(?) tangokuningattaren iskelmäbiisi on varsin hauska ralli, ei tätä voi pitää huonona. Keskiverto mikä keskiverto. Genrestä ei löydy muutenkaan paljoa biisejä, joita jumaloisin.
17. Järjestyshäiriö - "Särkyneiden sydänten kulmilla"
Kuuluu kategoriaan oikein hyvä, muuttei vaan riitä. Tämä tuntuu jotenkin tasapaksulta, että kaipaisi jotain lisää, mutta sopii kolmeen tähteen.
**
18. Angelo De Nile - "All for victory"
https://www.youtube.com/watch?v=sy4fkA0vD5o
Huonoin vuoden UMK-biiseistä. Ei vaan nappaa :/
Siinä oli siis arviointi kaikista vuoden UMK-kisaajista. Haluaisin silti käyttää mainostuksen mahtavaa voimaa, sillä toinen blogini, miniEuroviisuista tuttu Rakentamisen suola on nyt uudistunut! Käy katsomassa täällä.
*****
1. Pihka ja Myrsky - "Sydän ei nuku"
2. Satin Circus - "Crossroads"
3. Shava - "Ostarilla"
4. Jouni Aslak - "Lions and lambs"
****
5. Aikuinen - "Kyynelten lahti"
6. Solju - "Hold your colours"
7. Vilikasper Kanth - "Äänenkantamattomiin"
8. Otto Ivar - "Truth or dare"
9. Eeverest - "Love it all away"
10. Norlan "El Misionario" - "No voy a llorar por ti"
***
11. Opera Skaala - "Heart of light"
12. Ida Bois - "Kumbaya"
https://www.youtube.com/watch?v=NQL5qj7W2vU
Moderni EDM-biisi suomeksi! Tämä on ihan kiva, paitsi etten ymmärrä mikä on "kumbaya" :D. Kaikesta huolimatta ihan ok!
13. Pertti Kurikan Nimipäivät - "Aina mun pitää"
14. Hans on the bass - "Loveshine"
15. Siru - "Mustelmat"
16. Heidi Pakarinen - "Bon Voyage"
17. Järjestyshäiriö - "Särkyneiden sydänten kulmilla"
**
18. Angelo De Nile - "All for victory"
https://www.youtube.com/watch?v=sy4fkA0vD5o
Huonoin vuoden UMK-biiseistä. Ei vaan nappaa :/
Siinä oli siis arviointi kaikista vuoden UMK-kisaajista. Haluaisin silti käyttää mainostuksen mahtavaa voimaa, sillä toinen blogini, miniEuroviisuista tuttu Rakentamisen suola on nyt uudistunut! Käy katsomassa täällä.
torstai 15. tammikuuta 2015
Uuden Musiikin Kilpailu 2015!!
HUOM!! VIESTI KIRJOITETTU TIISTAINA 13.1, MUTTEN PYSTYNYT SATTUNEISTA SYISTÄ LÄHETTÄMÄÄN SILLOIN.
Se tulee jälleen; UMK!! Olen odottanut tätä päivää, kuin kuuta nousevaa, sillä tänään paljastettiin, ketkä 18 artistia/bändiä biiseineen kamppailee vuoden UMK:n voitosta. Siis ne artistit ja biisien nimethän vuotivat nettiin jo viikko sitten, mutta biisit saatiin kuulla vasta tänään(lukuunottamatta yhtä, jonka biisikin oli vuotanut, mutta kadonnut yhtä nopeasti). Kattaus on monipuolinen, kiinnostava ja ennen kaikkea erittäin tasokas! Suomessa tosiaan osataan tehdä hyvää musiikkia ja odotan myös hyvää showta, onhan tänä vuonna suomalaiset maailmanluokan huipputekijät pestattu UMK:n pariin. ;)
Kilpailijoita on tänä vuonna enemmän, kuin ennen. 18. Uutta on myös tuomarittomuus ja kaikkien lähetysten suoruus(kai sen noinkin voi ilmaista?). Kisa koostuu yhteensä 5 lähetyksestä. Esikatselu, karsinta 1, karsinta 2, karsinta 3 sekä tietysti finaali. Ikävä ja ihme kyllä lokaatiota näille lähetyksille ei kerrottu... Eikä ollut edes puhetta, milloin liput tulevat myyntiin. Mutta nyt katsotaan, keitä nämä 18 kisaajaa ovat!
Karsinta 1, 7.2. helmikuuta:
Hans On The Bass – Loveshine
Vilikasper Kanth – Äänenkantamattomiin
Norlan El Misionario – No Voy A llorar Por Ti
Pertti Kurikan Nimipäivät – Aina mun pitää
Pihka ja myrsky – Sydän ei nuku
Satin Circus – Crossroads
Karsinta 2, 14.2. helmikuuta:
Jouni Aslak – Lions And Lambs
Eeverest – Love It All Away
Otto Ivar – Truth Or Dare
Opera Skaala – Heart of Light
Shava – Ostarilla
Siru – Mustelmat
Karsinta 3, 21.2. helmikuuta:
Aikuinen – Kyynelten lahti
Ida Bois – Kumbaya
Järjestyshäiriö – Särkyneiden sydänten kulmilla
Angelo De Nile – All for Victory
Heidi Pakarinen – Bon voyage
Solju – Hold Your Colours
Jo viime vuonna UMK peitteli mahtavuudellaan Melodifestivalenin ja uskaltaisin väittää saman tapahtuvan myös tänä vuonna. UMK on paras viisukarsinta!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)